Lapin Nuorison Liitto on puoluepoliittisesti sitoutumaton kulttuurista lapsi-, nuoriso- ja sivistystyötä tekevä nuorisoseuraliikkeen piiriorganisaatio, joka tekee tiivistä yhteistyötä Kalevan Nuorten Lapin piirin kanssa. Uudistus ja kehittämistyötä on tehty hallituksen ja toimikuntien toimesta piiriorganisaation vision ja strategisen suunnittelun eteen, jotka ovat osa järjestöllistä kehittämistyötä. Merkittävän lisän keskusseuran kehittämistyöhön ovat 2000-luvulla tuoneet EU-hankkeet ja niiden hallinnointi.
Lapin Nuorison Liiton toimintasuunnitelma perustuu Helsingin nuorisoseurakokouksessa hyväksyttyyn Nuorisoseurat - tekemisen riemua! - toiminnan suunnat 2010-2012 –kolmivuotisohjelmaan sekä keskusseuran johtokunnan ja yleisen kokouksen tekemiin päätöksiin.
Toimintamme arvot ovat yhteneväiset nuorisoseuraliikkeen arvojen kanssa osallisuus, yhteisöllisyys ja yhdenvertaisuus.
Toiminta-ajatuksemme (missio) mukaan
piirijärjestön tehtävä on tarjota ja kehittää edellytyksiä ja mahdollisuuksia lasten ja nuorten kasvulle ehjäksi ihmiseksi ja aktiiviseksi toimijaksi kulttuuristen harrastusten avulla eri-ikäisten muodostamassa yhteisössä.
Visionamme on, että
piirijärjestö on avoin ja luova, juurevaa lappilaista identiteettiä, yksilön kasvua ja yhteisöllisyyttä edistävä kulttuurisen lapsi- ja nuorisotyön sekä kansalaistoiminnan osaaja, aktiivinen kehittäjä ja innostava toimija.
Painopisteet ja tavoitteet - ydintehtävät ovat:
1. Osaamisen lisääminen, koulutus toiminnan kehittämisen keskiöön
- Uusimuotoinen järjestökoulutus (Avaintoimijakoulutus, strategia- ja kehittämiskoulutus, prosessin ohjaus, uudet välineet mm. sosiaalinen media)
- Uudet ohjaajakoulutukset eri harrastusaloille (kansantanssin- ja teatterinopsit)
- Muut harrastusalakoulutukset (ohjaajien orientoiva koulutus, nuorisolle suunnattu)
- Tapahtumakoulutus (Jutajaiset, palveluketju, ym.)
2. Riittävät henkilöresurssit jokaiselle harrastusalalle
- Laaja-alainen yhteistyö ja sitoutuminen seurojen ja sidosryhmien (oppilaitokset) kanssa (tiedustelut, neuvottelut käyntiin)
- Hankkeet (tutkitaan hankerahoituksen tuoma mahdollisuus)
- Palvelutarjonnan laajentamisen tarkastelu (tutkitaan, tiedustellaan, onko tarvetta, vastataan tarpeeseen ja kysyntään)
3. Paikallis- ja piiritason toimintaedellytysten turvaaminen
- Valtionapuprosentti toimintaa vastaavaksi
- Hanketoiminta ja eri rahoituslähteiden hyödyntäminen
- Yhteistyön kautta tapahtuva rahoitus
- Palvelukonseptin tarkistaminen
- Henkilöresurssit, osaaminen
4. Lapset ja nuoret toiminnan keskiöön
- Harrastusalojen toimivuuden kehittäminen
- Resurssien kohdentaminen oikein
- Ohjaajien rekrytointi ja koulutus
- Arvojen kirkastaminen
- Yhteistyön kehittäminen
- Hyvät käytänteet
- Nuorten osallistaminen heidän omilla ehdoillaan
5. Lappilainen osaaminen kunniaan
- Osaamisen kartoitus, tekemisen tukeminen (kellokas, lauman kokoaja, innostaja, etsitään avain- / yhteyshenkilöt eri alueilta, luodaan tarve-tavoite, vetovoimatekijät, porkkanat - rannekkeet, jne.)
- Innostaminen, rohkaisu, positiivisen uskon luominen
- Alueellinen verkottuminen ja yhteistoiminnan kehittäminen
- Omista huolehtiminen, resurssien oikea kohdentaminen
- Toimintatapojen tarkistaminen (hyödynnetään omia asiantuntijaryhmiä)
- Rekrytointi
Keskusseurassa merkittävimpiä harrastusaloja, tanssi-, teatteri-, sirkus-, liikunta-, musiikki-, kerho- ja yhdistystoimintaa kehittävät asiantuntijatyöryhmät, joiden tehtävänä on omien toimialojensa puitteissa suunnitella ja organisoida maakunnallista yhteisöllistä ja kulttuurista sivistys- ja nuorisotyötä. Piiriorganisaatio tunnetaan myös kulttuuritapahtumistaan, joista merkittävimpiä maakunnassamme ovat mm. monitaiteinen Folklorefestivaali Jutajaiset, Juppa Jaa! –lasten ja varhaisnuorten tapahtumat sekä erilaiset teatterialan tapahtumat. Toiminnallisesti merkittävimpinä haasteina ovat 2010 Lapin lääninhallituksen myöntämä ESR Hyvän elämän palveluita kolmanneltasektorilta 2008-2010 –hanke, 38. Jutajaiset, Teatterihelinät, Mukularalli. Lappi osallistuu myös aktiivisesti valtakunnallisiin tapahtumiin (Folklandia, Pispalan Sottiisi, TaigaMetsä). Jäsenistöä aktivoidaan järjestämään tapahtumia eri puolilla Lappia. Tulevien vuosien merkittävin haaste on järjestön jäsenhallintajärjestelmään liittyminen ja sen hyödyntäminen järjestön joka tasolla sekä jäsenmaksujen saattaminen minimitasolle vuoteen 2013 mennessä.
Lapin Nuorison Liiton jäsenistöön kuuluu nuorisoseuroja, kuoroja, pelimanneja, kansantanssi- ja teatteriryhmiä ja muita eri taidealojen toimijoita. Piirijärjestön läheisin yhteistyötaho on Kalevan Nuorten Lapin piiri sekä Sivistysliitto Kansalaisfoorumi ja sen Opintokeskuksen Lapin alueyksikkö, jonka kautta ja avulla piirijärjestön ja paikallisyhdistysten laajaa kurssi- ja opintokerhotoimintaa kehitetään ja organisoidaan.