OLET TÄSSÄ: Etusivu Kalevan Nuoret

Lapin Nuorison Liitto ry

Kalevan Nuorten Lapin piiri

Kalevan Nuoret ovat nuorisoseuraliikkeen lapsia ja varhaisnuoria, joiden itsenäinen taival Lapin piiritasolla alkoi 33 vuotta sitten. Kalevan Nuorten Lapin piiri ry:n jäseninä ovat alle 16-vuotiaat lapset ja nuoret. Kalevan Nuorten kerhoissa harrastetaan ohjatusti ja ympärivuotisesti tanssia, musiikkia, teatteria, liikuntaa sekä yleiskerhotoimintaa. Myös leiritoiminta sekä lasten- ja nuortentapahtumat ovat osa Kalevan Nuorten toimintaa.

Toiminta-ajatuksemme mukaisesti lapsilla, nuorilla ja aikuisilla on oikeus tasa-arvoiseen kasvuun yhteiskunnan jäseninä ja toimijoina. Nuorisoseurat tukevat tätä oikeutta järjestöllisen sivistystyön keinoin tavoitteenaan kannustaa lasten ja nuorten sekä aikuisten kasvua aktiivisiksi toimijoiksi ja kansalaisiksi. Tarjoamme toimintaan osallistuville elämysten ja onnistumisten kautta välineitä omaan elämän hallintaan. Kalevan Nuoret on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö. Iltapäivätoimintaan, Young Art – teatterikouluun ja KulttuuriKirnu – kerhoihin kuuluminen tuo automaattisesti Kalevan Nuorten Lapin piirin jäsenyyden sekä vuosittaisen jäsenkortin.

Viimeksi päivitetty ( 08.07.2010 13:47 )